Olen aika kaoottinen muutosten edessä, jotka tulevat yllättäen, kuten niillä useinkin on tapana. Muutoksen ei tarvitse olla suurikaan ja sillä voi olla elämän rakenteeseen vaikuttavia ominaisuuksia, jolloin tarvitaan oman tilanteen uudelleenarviointia.

Itse olen tällaisessa tilanteessa ottanut pakonkin edessä jonkinlaisen aikalisän, mutta en ole käyttänyt aikalisää sillä tavoin, että siitä olisi minulle eniten hyötyä. Blogi on elellyt hiljaiseloa tästä johtuen, koska olen ollut jumissa ja energiatasojenkin alavireydestä johtuen en ole jaksanut tehdä niitä asioita, jotka voisivat oikeasti olla avuksi. Olkoot tämä teksti jatkoa edelliseen tekstiin antaen taas hieman erilaisia keinoja tai ajatuksia niihin vaiheisiin elämässä, joissa on hieman hukassa, hämmentynyt, solmussa.

Valitsin tuossa tilanteessa oheistoiminnoksi mm. puhelimeeni vain pientä aivokapasiteettiä vaativan pelin, jota näpyttelin kaiken sen ajan, kun olisi ollut mahdollista todella tarkastella tilannetta. Se voi myös tarkoittaa netflix-maratoneja, mitä tahansa toimintaa, mikä ei millään tavalla vie eteenpäin tai auta ratkaisemaan asioita.

Joskus ajatukseni menevät niin solmuun, että se aiheuttaa minussa levottomuutta, joka estää minua esimerkiksi rauhoittumasta meditoimaan tms. Siitäkin huolimatta, että meditointi ei vaadi kovin suurta energiaryöppyä. Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna olisin mahdollisesti tarvinnut vain kädestä pitäen ohjeistajaa vierelle. Ehkä kattilankansien hakkaamista yhteen vierelläni, jotta heräisin.

No, sallinettakoot pieni lamaannustila minulle. Alkoi kuitenkin pikku hiljaa tuntumaan aika suurta painetta tuolta mielen puolelta ajatusryöppyinä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja mitä kaikkea piti tehdä jne.

Se miten tällaista pääsee purkamaan, on se, että antaa olla. Kaiken. Tajusin yhtä harjoitusta tehdessä, että aika ajoin ja tilanteesta riippuen me tarvitsemme totaalista aivojen nollausta. Meditointi itsessään on toimiva ja esimerkiksi erilaiset hengitysharjoitukset, mutta sekään ei aina ole se toimivin ratkaisu.

Minulla on kova tarve kontrolloida elämääni ja se tuppaa äitymään voimakkaaksi, kun samanaikaisesti tapahtuu asioita, joita ei pysty kontrolloimaan haluamallaan tavalla. Esimerkiksi sairastuessa vaikka tavalliseen flunssaan, jossa olo ei ole oma itsensä ja ei pysty tekemään tavallisiakaan arjen askareita. Silloin pää täyttyy siitä, että pitäisi mennä töihin, täytyisi tehdä kotona normaaleja asioita saatika sitten mitään muutenkin jo odottavia tehtäviä. Kun ajattelee sitä loputonta tekemättömien asioiden listaa, joutuu helposti kierteeseen missä itse menee itseltä hukkaan.

Tarkoitan, tuleeko silloin oikeasti kuunneltua itseä? Mihin pystyn tänään? Mikä on todellinen tarpeeni? Hukutanko itseni pitäisi-asioilla, jolloin en saa tehtyä yhtään mitään?

Varmasti yksi typerimmiltä tai hassuimmilta tuntuva asia on itselle puhuminen. Joko mielessä tai ääneen. Se kuitenkin on aivan kullanarvoisen tärkeää. Puhummehan itsellemme muutenkin jatkuvasti, sitä tiedostamatta. Useimmiten se puhe vaan on armotonta ruoskimista, negatiivista palautetta, solvaamista monin eri tavoin.

Kuinka moni on kiinnittänyt huomiota siihen, miten puhuu itselleen? Kuinka moni ottaa sille oman ajan ja tekee sen tietoisesti?

Jokainen on varmasti huomannut, mikä vaikutus sillä on, kun joku toinen joskus sanoo ettei tarvitse jaksaa, tai tehdä kaikkea. Usein tarvitsemme ikään kuin luvan sille, että saamme antaa asioiden olla. Saamme vain olla. Entä, jos se ”lupa” voisi tulla meiltä itseltä itsellemme? Entä jos se on kaikkein tehokkain ja toimivin?

Kuka meistä voi pitää niin hyvin ja taitavasti huolta, kuin me itse? Me itse tiedämme, mitä kehomme ja mielemme kulloinkin tarvitsee, kunhan vain hiljennymme kuuntelemaan.